Kesälomani on kulunut erittäin vaihtelevasti. Se on järjellä ajatellen ollut ehkä paras kesälomani tähän asti, mutta mielestäni se kertoo vain kaikkien aiempien lomieni surkeudesta enemmän kuin viimeisimmän laadusta.

Vietin lomani ensimmäiset ~2 viikkoa erilaisten stressin, hyperventilaation ja hypokondrian aiheuttamien oireiden kourissa. Hengitys oli vaikeaa, rintaa, vatsaa ja satunnaisesti käsiä puristi ja jomotti. Kaikki oireet katosivat aina satunnaisesti, jos onnistuin lyhyeksi aikaa harhauttamaan itseäni niin etten muistanut ajatella ja pohtia oireitani. Tämä varmisti käsitykseni oireiden psyykkisestä luonteesta, joka hillitsi pahinta kuolemanpelkoa mutta ei poistanut oireita. Molempiin kämmeniini ilmestyi muiden oireiden jo karkeloidessa uusi luomi, jotka saivat minut täyteen hälytystilaan. Molemmat luomet ovat läpimitaltaan alle millin kokoisia, yksi normaali tummanruskea- ja toinen siniluomi. Ovat alusta asti näyttäneet täysin terveiltä, eivätkä oirehdi mitenkään, mutta aloin silti paniikissa ottamaan näistä kamerallani makrokuvia mittanauhan kanssa. Minulla on nyt molemmista niin tarkat kuvat, että voin zoomata ihohuokosiin asti tarkastelemaan näitä tulokkaita. Noh, tietysti ilmeeni synkkeni ja sydän jätti lyönnin välistä kun muistin että minullahan on luomia muuallakin kehossa, mutta en mitenkään voi tarkkailla niitä näin tarkasti! Siinä vaiheessa järki ja realistinen suhtautuminen terveyteen alkoivat tahtomattani ja väkipakolla vaientamaan hypokondriaa.

Olen käyttänyt myös lukemattomia tunteja eri nettideittisivustoilla. Tässä ei tietenkään ole mitään uutta, mutta olen ollut erityisen aktiivinen lomallani ja ottanut yhteyttä vajaaseen 40:een eri neitiin. Lopputulos on yhdet toteutuneet treffit (ei toisia), noin 8 lupausta tapaamisesta vähän myöhemmin (joista yksi on jo peruuntunut ja ihmisten lupaukset internetissä ovat lähes arvottomia muutenkin) ja vasta opittu ymmärrys siitä miksi niin monet miehet kirjoittavat sen yhden hyvän viestin ja copy pastettavat sitä kaikille: Naiset eivät ansaitse mitään parempaa, koska heillä ei ole tarpeeksi käytöstapoja tai ymmärrystä sosiaalisesta etiketistä vastata sanallakaan huolella kirjoitettuun aloitusviestiin tai he lopettavat hyvin menevän viestittelyn ilman mitään syytä tai ilmoitusta. Tai sitten he etsivät seuraa NIIIIIN tosissaan, että unohtavat viimeisimmän viestisi puoleksi vuodeksi, ottavat yhteyttä ja sanovat sitten jotain tyyliin "sori siitä, miten menee?". :'D

Näiden taustalla koko ajan jylläävien juttujen lisäksi minulla on ollut jonkinlaista ohjelmaa melkein jokaiselle kesälomapäivälle. Ääninäyttelyä, huvipuistoja, uimista, lenkkeilyä, kaverin spontaaneja kahvi- ja baarikutsuja, piirtelöbaareja ja sun muita uusia paikkoja, kiipeilypuistoja, kesäteattereita, grillijuhlia ja tietysti nörttinä paljon pelaamista ja netissä surffailua. Tästä huolimatta minun on hirveän vaikea tuntea mielihyvää näistä kaikista tehdyistä ja koetuista asioista ja tunnen kuin kesälomani olisi mennyt hukkaan tai kuin sitä ei olisi ollutkaan. Avauduin aiheesta jo aiemmassa kirjoituksessani: kaikista yrityksistä ja vaivasta huolimatta hautaan asti jatkuva ikisinkkuus ja tasavertaisten ihmisten puuttuminen elämästä pitää huolen siitä, että voin elää elämääni miten täysillä tai hitaasti ikinä haluankin pystymättä saamaan siitä mitään iloa.

Jatkan kuitenkin pään paukuttamista seinään. Osun jossain välissä pakosti dopamiinikeskukseen ja pystyn olemaan taas iloinen.