Lyhyt, puhtaasti tunteella kirjoitettu valitus yhtä lyhyestä, facebookissa nähdystä videopätkästä.

Huomasin facebookissa eilen kaverin jakaman jutun, jossa peruskoulussa koulukiusattu mies kertoi kokemuksistaan ja tunteistaan. Oletin samastuvani videoon, mutta tulinkin siitä vihaiseksi. Miestä oli kiusattu 4 vuotta, vain ala-asteen viimeisen luokan ja yläasteen ajan. Tämä kertoi lisäksi saaneensa kiusaamiseensa ammattiapua pian sen alkamisen jälkeen. Taustalla soi koko ajan surumielinen pianomusiikki samalla kun kertoja käveli yksin metsässä. Tulin vihaiseksi kertojaa ja videon tekijöitä kohtaan: noinko vähällä ihminen saa muka sympatiaa? Noinko pian tarpeen ilmetessä tälle miehelle alettiin lapsena syytämään ammattiapua? Miksi minun täytyi, vaikka monta kertaa kiusaamisesta mainitsin, menettää harrastukseni, lapsuuteni ja nuoruuteni ensin kiusaajille ja sitten yli 10 vuotta jatkuneelle "Kuinka olla ihminen ja tuntea asioita"- projektille? Samalla kun toisille syydetään apua, sympatiaa ja ruutuaikaa TV:ssä vain muutaman vuoden kiusaamisen vuoksi?

Haistakaa paska!