Tavallista lyhyempi vitutuspostaus. iPadilla ei viitsi kirjoittaa pitkästi.

Tämän hetken deittimäärä lienee n. 33. Kaikki samanlaista ajanhukkaa itselleni. Olen lähes täysin kyynistynyt enkä enää koe mitään positiivisia tunteita tai toivoa, vaikka saisinkin vastauksia deittiviesteihin tai sopisin taas uudet treffit jonkun kanssa. Itse tapaamistilanteessa pärjään mielestäni hyvin: olen hymyilevä ja rento, luonnollinen oma itseni. Osaan puhua melkein aiheesta kuin aiheesta, olen avoin ja yritän välillä vitsiä tai tilannekomiikkaa jos tunnelma sallii. Annan toiselle tilaa enkä täytä hiljaisia hetkiä liian kärkkäästi, jotta toisellakin on mahdollisuus sanoa tai kysyä jotain. Lopputulos: nolla, nil, zero. Mistään ei tule mitään, vaikka tapaamiset menisi miten hyvin. Tällä hetkellä yleisin skenaario tuntuu olevan sellainen että molemmat haluavat tavata uudestaan, mutta toiselle se tapaaminen ei käy seuraavaan 1-2 viikkoon. Minun vastuulla on sitten yrittää turhaan ylläpitää keskustelua tämän kanssa. Naisenhan ei siis tarvitse puhua eikä pukahtaa tai osoittaa mitään mielenkiintoa miestä kohtaan. Hehän niitä kaiken syntymällään ansaisevia jumalia ovat. Toista tapaamista ei sitten tietenkään tule, koska HE EIVÄT IKINÄ VASTAA.

Negatiiviset, suorastaan väkivaltaiset ajatukset normaalia suhde-elämää eläneitä, "liian vähän kärsineitä", kohtaan vain yleistyvät edelleen. Tällä hetkellä ääni päässä kyselee minulta jatkuvasti miksi muut ansaitsisivat puoliakaan kokemastaan onnesta, kun minulle ei selvästikään kuulu sadasosaakaan jokaisen muun osaakseen saamasta rakkaudesta. Pidän päivä päivältä enemmän ajatuksesta, että jos minä en voi saada oikeutta saamalla jotain omaan vaakakuppiini, niin minä haluan sitä ottamalla jotain pois toisten kupeista.

Mukapositiivisiin aiheisiin:

- Saavutin tavoitepainoni ja salilla nousee vähän aiempaa enemmän rautaa

- Sain palkankorotuksen

- Ulkomaan matka edessä parin viikon päästä

Mutta paskaako niillä on väliä. En tunne noista mitään iloa tai saavutuksen tunnetta ja se kuka väitti että itseensä investoimalla ja  kehittymällä saa lopulta huomiota ja vastakaikua oli yksi paskiainen ja valehtelija.

Artikkelin otsikko on viittaus yksin elettyjen vuosien määrään siitä hetkestä kun teininä aloin tyttöystävää ensimmäistä kertaa toivomaan.